lauantaina, tammikuuta 22, 2011

Kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2010

Ylivieskan kaupunki jakaa avustuksia kylätoimikunnille. 70% vuoden 2010 rahoista jaetaan kyläyhdistysten aktiivisuuden ja toiminta-alueen laajuuden mukaan. Tällä yhteenvedolla me yritimme vakuuttaa aktiivisuuttamme:

Vuonna 2010 Raudaskylän kyläyhdistys on järjestänyt seuraavat kaikille avoimet tapahtumat:

Kyläyhdistys on ollut mukana seuraavien säännöllisten tapahtumien organisoinissa:

  • Lasten liikuntakerho
  • Lapsiperheiden perheliikuntavuoro
  • Nuorten sählyvuoro
  • MLL perhekahvila
  • Kesäinen perhekerho Rauskin Puistossa
Lisäksi kyläyhdistys on osallistunut seuraaviin tapahtumiin ja ollut kyläläisten tavattavissa:
Kylätoimikunta on kokoontunut vuoden mittaan 11 kertaa.

Kylätoimikunta on järjestänyt seuraavat talkoot vuonna 2010:

Kylätoimikunta on osallistunut seuraaviin isompiin hankkeisiin vuoden mittaan:

Kyläkirja-hanke
Raudaskylän ja Isokosken alueesta kertova kyläkirja: Raudaskylä II – Uutta ja vanhaa Raudaskylää kuvin ja kertomuksin painettiin vuonna 2010. Kirjan myynti käynnistyi elokuussa ja 800 kappaleen painoksesta saatiin loppuvuoden aikana myytyä yli 500 kappaletta. Useat henkilöt ovat käyttäneet kirjan parissa työskentelyyn yhteensä satoja talkootunteja: aineiston keräämiseen, kokoamiseen, käsittelyyn, järjestelyyn, artikkeleiden kirjoittamiseen, kuvien etsimiseen, oikolukemiseen… Kyläkirjahanke on iso rutistus, jota on viety eteenpäin innokkaiden talkoolaisten voimin.

Pitokalustorahan jakaminen kylän iköihmiselle
Kyläyhdistys sai korvamerkittynä avustusta noin 3800€ joka piti jakaa kylän käihmiselle kotona asumista tukeviin palveluihin. Kyläyhdistys teki sopimukset yrittäjien kanssa ja jakoi koko summan edelleen maksusitoumuksina nimetyille henkilöille.

Pyöräilykamppanja 2010
Kesällä 2010 järjestettiin yhdessä Löytyn ja Padingin kylien kanssa pyöräilykamppanja, jonka aikana kirjattiin yhteensä 1034 liikuntasuoritusta. Kyläyhdistys lahjoitti palkintoja ja organisoi tempauksen naapurikylien yhdistysten kanssa.

Raudaskylän kyläsuunnittelma 2010-2015
Kylän toimijatahot kokosivat kyläsuunnitelman vuosille 2010-2015. Suunnitelma on kattava parikymmentä sivuinen dokumentti joka sisältää kattavan taustatieto-osuuden lisäksi paljon konkreettisia suuntaviivoja tuleville vuosille.

Muuta huomion arvoista kyläyhdistyksen toiminnasta:

Kylän nettisivua on ylläpidetty jo lähes kolme vuotta ja se on löytänyt paikkansa: kävijämäärä on vakiintunut noin 1100-1200 käyntiin kuukaudessa. Uusia tekstejä on julkaistu vuonna 2010 yhteensä 150 kappaletta, eli keskimäärin yli kymmenen kuukaudessa. Nettisivulla julkaistu jännittävä kertomus katoavasta liftarista sai suuren suosion, tarinan myötä kylän nettisivulla vieraili marraskuussa yli 5000 lukijaa.

Kolmivuotinen lähiliikunta-alueen rakennusprojekti valmistui loppuvuonna 2009. Kyläyhdistys on osallistunut rakentamiseen vahvalla talkoo-osuudella. Alueen avajaisia juhlittiin toukokuussa 2010. Kyläyhdistys huolehtii osaltaan alueen kunnosta. Olemme mm. hankkineet alueelle valvontakameran, kyläläiset osallistuvat jääkiekkokaukalon lumitöihin ja huolehdimme alueen siivouksesta sekä frisbeeradan kunnostamisesta.

Kyläyhdistys isännöi Venäjän suurlähetystön vierailua ja seppeleen laskua toukokuussa.

Kyläyhdistys on markkinoinut kyläänsä mm. jakamalla uusille kyläläisille Tervetuloa asumaan Raudaskylälle –esitettä sekä kertomalla kylä nähtävyyksistä Kävelykierros Raudaskylällä esitteen avulla. Lisäksi on mainostettu kylän liikuntamahdollisuuksia, esim. frisbeegolfrataa sekä markkinoitu kylän tontteja. Kylän nettisivulla kerrotaan
myös kylän yrityksistä.

Ei kommentteja: