sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Maali-iloittelua

Raudaskylän nuoret ja aikuiset ottivat tänään sunnuntaina toisistaan mittaa pipolätkässä leikkimielellä, mutta tosissaan. Kannustamaan saapuneen yleisön ei tarvinnut tuskailla maalien vähyyttä, sillä peliä pelattiin 4 henkisin joukkuein ilman maalivahteja. Ottelussa pelattiin kolme viidentoista minuutin erää kellon juostessa koko ajan.

Peli oli mukavan leppoista seurata, sillä pipolätkän säännöissä sanotaan muun muassa että: kiekon kohottaminen on kielletty, kaikenlainen mailahäirintä on kielletty ja taklaaminen tai väkivalta eivät kuulu peliin.


Mutta miten siinä sitten kävi: Tällä kertaa punaisissa paidoissa pelanneet kylän aikuiset veivät voiton maalein 18-13. Tosin nuorten puolustukseksi on sanottava, että heillä oli paljon vähemmän vaihtomiehiä käytössä, sillä osa nuorista oli pelaamassa ihan oikeaa lätkää.

Nuoret: seuraava Raudaskylän nuorten tapaaminen olisi sitten maaliskuun loppupuolella. Toiveita ohjelmasta voi esittää vaikkapa tätä tekstiä kommentoimalla!

Ei kommentteja: