perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

Kyläsuunnitelma tekeillä

Torstaina 8.4. kokoonnuttiin Opistolle ideoimaan Raudaskylän kyläsuunnitelmaa. Paikalla oli väkeä kyläyhdistyksestä, Opistolta, Rauskin Porukoista, Ahjolan ystävistä sekä kylän kaupunginvaltuutettuja ja muita kyläläisiä. Illan kapellimestarina toimi Miia Latvala Kipinää kylille -hankkeesta.
Illan aluksi Miia esitteli kyläsuunnitelman laatimisohjeita ja kertoi esimerkkejä kyliltä eri puolelta Pohjois-Pohjanmaata. Tämän jälkeen Tiina Seppälä esitteli kyläyhdistyksen kokoamaa taustatieto-osuutta, joka sisälsi tietoa mm. Raudaskylän maisemasta, historiasta, elinkeinoista, asukkaista, palveluista ja yrityksistä. Riitta Prittinen-Maarala esitteli vielä Opiston kestävän kehityksen visioon liittyvää "Opistonmäen ympäristötalkoot" suunnitelmaa, jonka yhteydessä mietittiin voisiko koko kylä ottaa ympäristöteemoja mukaan toimintaan.

Näiden taustojen jälkeen alettiin ideoida tulevaa toimintaa ja kylän kehityskohteita nk. tuplatiimimenetelmällä. Porukalla mietittiin myös Raudaskylän vahvuuksia ja heikkouksia sekä tulevaisuuteen liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia. Pitkän illan päätteeksi sovittiin, että kyläsuunnitelma työtä jatketaan kyläyhdistyksen vetämämä. Valmis suunnitelma on tarkoitus julkaista lähiliikunta-alueen avajaisissa toukokuun lopulla.

Mutta mitkä kehityskohteita löydettiin? Alla kuva, jonka voi klikata isommaksi ja lueskella minkälaisia asioita esille nousi.


Asioita vielä ryhmiteltiin ja pisteytettiin. Tämän illan perusteella tärkeimmiksi kehityskohteiksi olisivat nousemassa:
Joen virkistyskäytön lisääminen Tarkoittaen esimerkiksi riippusillantienoon parempaa hyödyntämistä, kanoottiretkiä, soutelua, kävelyreittejä jokirantaan ja vaikka rantasaunakin.
Kylätalo/-tila Tarkoittaen kokoontumistilaa kerhoille, nuorille, senioreille ja mahdollista työpistettä palveluyrittäjälle, esim. hierojalle. Monipuolista yhteiskäytössä olevaa tilaa.
Liikenneturvallisuus. Kauan odotetun kevyenliikenteen väylän lisäksi koulun lähialueen liikenneturvallisuus (koulun kohdalla Raudaskoskentien nopeusrajoitus on nyt 50km/h!?) ja vaikeahko risteys Raudaskoskentieltä Opistontielle.
Opiston kiskasta palvelupiste, jonne olisi helppo kyläläistenkin poiketa. Kiskapalveluiden kehittäminen ja muut palvelut, vaikkapa asiamiesposti.

Ottakaa rohkeasti kantaa: Minkälaisia ajatuksia esille nousseet asiat herättävät!

Ei kommentteja: