keskiviikkona, tammikuuta 19, 2011

Kokouskuulumisia

Rauskin Porukoiden kokouksessa 18.1.

Keskustelu ja ideointi oli runsasta, ja tietysti naurukohtauksiltakaan ei vältytty. Tässä tärkeimmät lyhyesti:
-Tarkistimme jäsenistöä ja nimesimme viimein toiminnan varatarkastajan.
-Todettiin, että arvontojen, kahvituksen ja kalenterimyynnin avulla rahaa on tullut sen verran, että luokkaretket toteutuvat.
-Osallistumme maaliskuun alussa koulun hiihtokilpailujen järjestämiseen.

Vanhempainyhdistys ja kyläyhdistys järjestää yhteistyönä

TAITOJEN JA TAITEIDEN ILLAN
Raudaskosken koululla ti 22.3.

Ilta koostuu erilaisista n. 20 min. mittaisista toiminta- ja taitopajoista, joita on tarkoitus pitää kolme kertaa peräkkäin eri osallistujille. Ilta alkaa klo 18 ja pajat ovat klo 18.30-20 välillä. Pajojen välissä on 10 min. mittainen tauko. Nyt haluamme nykäistä hihasta teitä vanhempia ja kyläläisiä, ja kutsua teidät jakamaan osaamista ja taitoja yhteisessä illassa.

-Kerro meille, minkälaisen toiminta- ja esityspajan voisit toteuttaa itse tai ystäväsi kanssa Taitojen ja taiteiden illassa.
-Esitä toivomuksia illan ohjelman suhteen.
-Tule rohkeasti mukaan! Olisi mukava, että illasta tulisi mahdollisimman monipuolinen. Vanhempain- ja kyläyhdistyksessä on jo ideoitu mm. tarinan kerrontapajoja ja askartelua kierrätystarvikkeista. Koulun ruokalassa on illan ajan kahvio ja esiintyvä bändi.

Ilmoitukset ja ideat voit lähettää Rauskin Porukoille vaikkapa s.postiin
Iina Matikainen iina.matikainen@ylivieska.fi
Anne Niemi anne.jylkka@omanetti.fi

Ei kommentteja: