torstaina, elokuuta 12, 2010

Odotus palkitaan: Uuden kyläkirjan julkaisutilaisuus

Iloisena voimme kertoa, että kyläkirjan jatko-osa on vihdoin valmis, kun kirjalähetys saapui painosta kuluvalla viikolla. Julkaisutilaisuus järjestetään keskiviikkona 18.8. klo 19 Ahjolassa. Tervetuloa paikalle tutustumaan kirjaan, kuulemaan sen syntyvaiheista sekä hankkimaan kirja itsellesi. Kahvitarjoilu.
Uusi kirja on ulkoasultaan kaunis. Se on kovakantinen, A4-kokoinen ja sidottu, eli se kestää lukemista. Kirjassa on 304 sivua ja lisäksi 8 sivuinen värikuvaliite. Kirjan hinta on 40€.
Kirjassa on esitelty kaikki Raudaskylän talot valokuvin. Lisäksi kirja kuvaa Raudaskylän arkea: siitä minkälaista on ollut kyläläisten elämä eri vuosikymmeninä. Kirjaa kertoo miten kylällä asutaan, minkälaista on ollut koulunkäynti ja työnteko. Miten on elantoa jatkettu metsästämällä ja hanketöissä. Kirjassa on tarinoita mielenkiintoisista ihmisistä ja satoja valokuvia eri vuosikymmeniltä.
Kirjan myynti aloitetaan julkaisutilaisuudessa. Sen jälkeen kirjaa on ostettavissa useammasta paikasta kylältä. Myös postin kautta toimitus on mahdollinen. Jokaiseen Raudaskylän talouteen jaetaan viikonloppuna kylätiedote, jossa on asiasta tarkempaa tietoa. Lisäämme tiedot myös tänne nettisivulle lähipäivinä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Poikaintalon Hannan poika haluaa ostaa( 1kpl) ko.kirjan.
Laittakaa vaikkapa postiennakolla tms.Kunhan kerkiätte!
Osoite:Matti Lemmetyinen
Vesitie 8,03400 Vihti
Ps.Onhan tätä ootettu,istuttu toolilla ja kahtottu tietikonneelta,jospa se ois jo myynnisä!

Kalevi Törmälä kirjoitti...

Hei. Selasinpa uuden kirjan läpi. Ihmetystä herätti ettei löytyltä ole yhtään taloa kirjassa. olikai sitä elämää sielläkin. Oletin että Löytynperäkin kuuluu Raudaskylään.
yst.terv. Kalevi Törmälä

Tiina/ Kylätoimikunta kirjoitti...

Hei Kalevi!

Hienoa, että olet päässyt näkemään kirjan.

Raudaskylä on toki laaja kylä, johon osa laskee myös Löytyn kuuluvaksi. Löytty on kuitenkin toisaalta oma itsenäinen kylänsä, heillä on mm. oma kyläyhdistys.

Löyttyläisiä kutsuttiin toki mukaan kirjan tekoon, mutta he eivät syttyneet ajatuksesta.

Mukavaa talven odotusta!