maanantaina, tammikuuta 20, 2014

Kokouskuulumisia

Muutama asia Rauskin Porukat ry:n hallituksen kokouksesta joka pidettiin 14.1.2014.

Rauskirock to 30.1.2014 klo 18-20 yhteistyössä YSO:n Mika Pajalan ja mediaopiskelijoiden kanssa.
-Tapahtumassa on tuttuun tapaan kioski ja kahvio ja lipunmyynti. Sovittiin tehtävistä.
-Kokoushetkellä varmistuneet esiintyjät ovat koulun kuorolaiset Elina Sydänmetsän johdolla, Mika Vikmanin bändikurssin bändit, Opiston bändi, Pappabändi, ja Tatu Sandvik.

Hiihtäen Hiihtolomalle tapahtuma 28.2.1014
-Tapahtumassa ollaan mukana perinteisen kaavan mukaan, eli lahjoitamme mitalit voittajille, ja karkkipussit ja kuuma mehu kaikille osanottajille. Lisäksi paikalle avataan kioski

Maaliskuun koululauantai 22.3.2014
Suunniteltiin koululauantaiksi perinnepäivä -tapahtumaa:
-Perinnepäivä järjestetään yhteistyössä koulun, ja kyläyhdistyksen kanssa. Elina Karjalainen ja Eeva-Liisa Kaikkonen lupautuivat valmistamaan ruoan oppilaille. Perinneruoan valmistus toteutetaan soppatykillä ja mahdollisesti paikalle hommataan myös kota ruoan valmistusta varten. Lisäksi Perinnepäivän ohjelmaan suunniteltiin kuuluvaksi erilaisia työpajoja koulun tiloissa, joissa ohjelmassa mahdollisesti vapaaehtoisten vanhempien kyläläisten pitäminä perinneleikkejä, askarteluja, taitoja, ja tarinointia elämästä ja koulunkäynnistä ennen vanhaan.

Talviretket ja muut asiat
-Rehtori Esa Salminen esitteli koulun retkisunnitelmat tälle keväälle.
Suunnitelmien mukaan 4-6 -luokkalaiset lähtisivät Vuokattiin lasketteluretkelle, ja 0 - 3 -luokkalaiset lähtisivät esim. Oulun Hoplopiin. Päätettiin tukea koulun talviretkiä tarpeen mukaan noin 3500 eurolla.
-Keskusteltiin kirjaston tilasta ja liikuntavälineiden puutteesta, ja mahdollisista lahjoituksista päätetään seuraavassa kokouksessa kunhan saadaan selväksi koulun tarpeet.
-Saatiin ehdotus, että koulun pihalle olisi hyvä saada monitoimikaukalo jossa oppilaat voisivat pelata erilaisia pallopelejä. Se loisi turvallisemman liikuntaympäristön oppilaille. Ideaa pidettiin hyvänä ja asiaan päätettiin perehtyä tarkemmin.

Seuraava kokous pidetään tiistaina 11.3.2014 klo 18. Raudaskosken koululla.


Tervetuloa!

Ei kommentteja: