tiistaina, maaliskuuta 26, 2013

Kokouskuulumisia ja tulevia tapahtumia


Tässä lyhykäisesti muutamia asioita Rauskin Porukoiden kokouksesta joka pidettiin 19.3.

-Rauskirockista saatu tuotto kulut vähennettynä oli 605 euroa. Tapahtumasta oli tullut positiivista palautetta.
-Hiihtäen hiihtolomalle tapahtumasta jäi palkintojen ja muiden kulujen jälkeen tuloa n. 50 euroa.
-Rehtori esitteli luokkaretkisuunnitelmat. Kustannukset luokkaretkistä olisivat yhteensä n. 6000 euroa. Päätettiin siirtää koulun retkitilille tarvittavat 5000 euroa.
-Koulukuvauksen tyytyväisyyskyselyyn oli vastannut 24 hlöä joista 6 ei ollut tyytyväisiä kuviin. Perusteluina tyytymättömyyteen oli lähinnä kuvien laatu ja asettelun amatöörimäisyys. Päätettiin pyytää vielä tarjouksia koulukuvauksista ja päättää jatkosta niiden saavuttua.

-Pääsiäiskokkotapahtuma la 30.3.2013. 
Päätettiin myydä taas Sikabaarin makkaraa, karkkia ja mehua, ja alkuillasta myös kahvia kokolla kävijöille. 
-Opiston kevättori. Sovittiin, että järjestetään taas tuttuun tapaan arpajaiset kevättorilla.

- Karkinmyynti aloitetaan pian huhtikuun aikana,
-Lahjoitetaan oppilaiden stipendeihin rahat.
-Ideoitiin seuraavan lukuvuoden toimintaa:
Päätettiin järjestää ensi syksynä jonkinmuotoinen Perinne -päivä, johon voisi kuulua esim. perinneruokailua 
ja /tai ohjelmaa liityen perinne -teemaan. Lisäksi järjestetään syksyllä Taitojen ja Taiteiden -tapahtuma ja kustannetaan konsertti koulun oppilaille. Raudaskylän kyläyhdistyksen talvitapahtumaan voisimme myös suunnitella ja toteuttaa kunniakierros -haasteen. Keväällä järjestetään taas Rauskirock.

Ei kommentteja: